Tutkintoon kuuluu osata piirtää pohjapiirustus käsin.
Itselleni kaikki kynähommat on painajaista, mutta tehtävä on.
Ehkä nää joskus alkaa sujua. Ja joka kertaa tuntuu helpommalta kuitenkin
Asunnossa oli paljon ovia ja oviaukkoja. Ne peitti ikkunaa ja törmäsi toisiin oviin.
Samoin komeroita oli paljon. Liian paljon. Niitä karsittiin rajulla kädellä.
Ja yllä näkyy muokattu pohja. Tästä sain paljon positiivista palautetta.
Siis pohjan toiminnallisista muutoksista. Hyvä minä!
Lopuksi vielä muutama kuva ja kuvakulma.
Olkkarin nurkasta kuvattu.
Oikealla eteinen, vasemmalla näkyy keittokomeron oviaukko.
Olkkarin koko seinän levyiset ikkunat.
Keittokomeron ovelta kuvattu sohvaa ja ruokaryhmää (kuvat yllä ja alla).
Makkariin tuli kahta eri tapettia. Pitkä tarina mutta näin kävi.
Lopuksi kuva eteisestä. Vasemmalta alkaen on ensin kylppärin ovi, sitten makkari
ja suoraan edessä vaatehuone. Oikealle jää ulko-ovi.
Kaunis tuo 4-peilinen ovi, tuo kivan vanhan vivahteen.
Seinämaali näyttää lilalta, mutta on Teknoksen N-1000.
Sellainen oli se projekti.
Nyt kohti uusia haasteita!
Täytyy kyllä todeta, että hieno muutos ja olet tehnyt erinomaista työtä asunnon kanssa. :)
VastaaPoistaKiitos paljon Jenni :) Kiva kun piipahdit täällä blogissa
Poista